Valmistaudu tulevaan talveen!
Piha-alueet > Haravoi lehdet ja poista roskat. Suojaa istutukset talvea varten. Tarkista ja korjaa aidat, portit ja leikkipaikat.
Piha-alueet > Haravoi lehdet ja poista roskat. Suojaa istutukset talvea varten. Tarkista ja korjaa aidat, portit ja leikkipaikat.
Sain yhdeltä asiakkaalta kyselyn, että eräällä taloyhtiöllä on rahoituslainaa runsas pari miljoonaa ja ylijäämää 2024 vuodelta rahoitus-/pääomavastikkeessa 29 000 eur. Uudessa budjetissa arvioidaan ylijäämän kasvavaksi +50 000 euroon. Taloyhtiö on "ylläpidossa" muualla kuin DIWU isännöinnissä.
Jos teknisesti ei ole muuta mahdollisuutta järjestää perusvesien (sade-/hule-/salaojavesien) ja/tai jätevesien siirtoa pois kiinteistöltä niin tällöin kiinteistölle asetetaan pumppaamo tai pumppaamoita.
ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TALOUS JA YHTIÖLAINA
Verottaja on lähestynyt tänä vuonna asuntosijoittajia, koska on tappiollisia sijoituksia (soittelevatpa myös isännöitsijälle). Vaikka tässä omaa liikevaihtoa pienennetäänkin niin asuntosijoittaja voi itse toimittaa verottajalle esim. kuukausittain eroteltuna hoito- ja pääomavastikkeet, ei välttämättä tarvita isännöitsijän todistusta vastaavasta.
Huhtikuussa suomessa oli 17000 työllistä enemmän.
Palkkasumma on noussut, mutta inflaatio on syönyt rahan arvo, sama "vappu"satanen on nyt vähemmän.
"Uusi" asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1. heinäkuuta 2010.
Kun olet saanut lahjan, sinun on selvitettävä lahjaveroilmoitusta varten, mikä oli lahjan käypä arvo eli todennäköinen myyntihinta lahjoituspäivänä. Tästä arvosta lasketaan lahjavero.